Yhteenveto

Viimeiset viisikymmentä kilometriä on aina pitkät niin.

Nyt on opiskeltu puolitoista päivää. Kahden päivän koulu typistyi hieman, kun katsoin kartalta, että kotiin on yli seitsemän tunnin matka. Kollega vielä hyppäsi kyydille ja viskasimme hänet isoille kylille (sitä ennen pikkutyttö oli jätetty yökylään mummokerhoon välipysäkillä). Mutta nyt ei ole enää kuin reilut puolisen tuntia kotiin.

Ihanaan kotiin, jossa makuuhuoneen lämpötila ei (toivottavasti) ole yli 22 asteen. Jossa on oikeaa, pehmeää vessapaperia ja tyyny on täydellinen. Kotiin, jossa pesuaineet on tuoksuttomia ja pihallakin voi kävellä pelkissä kumppareissa. Kotiin, jossa juuri nyt vihmoo räntää, eikä keväästä ole tietoakaan.

Naantalista pohjoiseen auto on ollut ääriään myöten täynnä. Kolmas aikuinen matkatavaroineen on saanut kiesin käyttäytymään hieman epävakaasti ja bensan maistumaan tavallista riehakkaammin. Mutta jahka kaikki kamat puretaan, niin johan taas on ärhäkkä peli alla.

Reissu on nyt tehty. Mitä jäi takkiin?

Viro, Latvia ja Liettua on uskomattoman kauniita maita. Minulla oli vähän pelko perälaudassa siitä, minkälaista siellä tulee olemaan. Kyseessä oli ennakkoluulot parinkymmenen vuoden takaa, enhän minä koskaan aiemmin ole Tallinnaa pidemmällä käynytkään, mutta tutun-tutun-tuttujen kautta kauhujuttuja autojen varastamisista ja korruptoituneista poliiseista tarpeeksi monta juttua kuulleena, pelkäsin niitä maita. Ihan turhaan. Ihmiset olivat ystävällisiä, englantia yritettiin puhua kovasti ja turistienkin eurot kelpasivat. Bensa oli halpaa, majoitus oli halpaa ja ruokailu oli aivan älyttömän halpaa. Rekkojen määrä Via Balticalla oli aivan hillitön. Jatkuvaa rekkaletkaa, sekä vastaantulevana että edessä menemässä.

Puolassa oli vähän vaikeampaa, koska valuutta erosi muista euromaista. Tiet olivat Puolassa heikommassa kunnossa, ja liikennekulttuuri oli aika hurjaa. Nopeusrajoitukset olivat hankalasti tunnistettavissa, mutta sielläkin meille oltiin kivoja. Päivässä Puolan läpi ajaminen oli silkkaa hulluutta. Varsovan jälkeen Puolan tiet paranivat ja muuttuivat maksullisiksi moottoriteiksi. Olin vaihtanut kotimaassa rahaa 50 euron arvosta zlotyiksi, ja humpsuttelin niitä jollain huoltoasemalla kympin, parin edestä. Loppurahat menivätkin motareilla maksuihin niin, että meille jäi reilut 20 zlotya. Yksi pätkä motarilla maksoi 18 zlotya ja niitä maksullisia pätkiä oli 3-4.

Saksan puolella liikennekulttuuri parani, tiet olivat hyvässä kunnossa ja vessat muuttuivat maksullisiksi. Isoilla huoltsikoilla oli järkeään kaikissa 70cnt wc-maksu, jolla sai 50cnt alennusta huoltoasemalta ostettavista elintarvikkeista tahi virvokkeista.

Berliinin pikavierailu jätti huonon maun suuhun. Siellä olisi ehdottomasti pitänyt olla pidempään, jotta kaupungista olisi saanut jotain irti. Nythän me vain pikaiseen pyörähdettiin muurilla ja sitten kiivaan ja kallellaan etelää kohti.

Eteläisessä Saksassa alkoi ensimmäisen kerran tämän retken aikana satamaan. Kevät oli siellä jo lähes vaihtunut kesäksi ja lämpötila kohosi parhaimmillaan 18 asteeseen. Oli ihana nähdä Annettea perheineen ja Bössenslössen oli yhtä hurmaava paikka kuin ennenkin. Saksassakin on rekkoja, paljon rekkoja, mutta siellä ne eivät haittaa, koska kaistoja pääteillä on järkeään kaksi yhteen suuntaan. Nopeudet olivat aivan hirvittäviä, ja saipa kuljettaja hoputettua Hondankin hurjaan 150km/h vauhtiin.=)

Luxemburg ja Belgia selätettiin ajamalla niiden läpi. Kummassakin maassa pysähdyttiin kuitenkin vessareissulle, koska meidän mittarissa sillä keinolla saa maapisteen jos kyseisessä maassa ei yövy. Belgiassa olisi ollut kiva yöpyä ja osoittaa myötätuntoa terroroistojen kohteeksi jääneelle Brysselille, mutta aikataulu ei siihen taittunut.

Alankomaat oli yllättävän kallis paikka. Amsterdam oli kaunis kaupunki ja siellä olisi varmaan aikuisporukalla villin viikonlopun tekemiset helposti hanskassa. Lapsen kanssa tekemistä olisi ollut useammaksikin päiväksi, nythän me hengailtiin vain yksi päivä kaupungissa.

Kööpenhaminasta meillä oli isot odotukset, mutta siinä vaiheessa taisteluväsymys alkoi painamaan, ja jälleen kerran, aika kaupungissa oli aivan liian lyhyt parempaan tutustumiseen.

Tanskasta Ruotsin läpi ajamisen olisi voinut skipata koko reissulta. Siinä meni päivä aivan harakoille. Tukholman hotelli oli ihana. Minua vaivaa Ruotsissa se, että periaatteessa minun pitäisi osata paikallista kieltä, mutta silti käytän englantia sielläkin kommunikoidessani paikallisten kanssa. Säälittävää vellipeppuisuutta, mutta minkäs teet?

Yölaivat on perseestä. Sama kuin yrittäisi nukkua junassa, homma ei vaan onnistu. Vielä kun 70cm leveässä sängyssä on nahkainen, potkiva 5v-hikilinko, on unen kanssa vähän niin ja näin.

Naantalin pysähdys tuli tarpeeseen. Vaikka ensimmäinen koulupäivä menikin puoleksi tajuttomana tyhjyyteen tuijottaen. Mutta kunnollisen, lämpimässä huoneessa nukutun, yöunen jälkeen meno taas maistui.

Honda kesti kuin kestikin mukisematta maratonin. Kilometrejä kertyi 5995 – eli kyllä siinä renkaita kuluteltiin ihan urakalla. Kantavuus oli loppumatkasta koetuksella, mutta niin vain se jaksoi hurjan painonkin alla vetää eteenpäin. Käteistä rahaa meni noin tonni, korteilta enemmän. Korteilla ostettiin isoissa kaupoissa, bensa-asemilla ja hotelleissa. Matkan varrella käytettiin kolme ilmaista yötä hotels.comin rewards-ohjelman kautta (maksa yhdeksän yötä ja kymmenes on ilmainen).

Kamojen pakkaamisessa olin todella kitsas, en ole koskaan lähtenyt liikenteeseen noin vähillä kamoilla, ja siltikin osa vaatteista ja tavaroista tuli käyttämättöminä takaisin. Eli ens kerralle otetaan vielä vähemmän tavaraa mukaan. Aikataulu tuohon kilometrimäärään oli aivan liian tiukka. Viikon pidempi aika ja sama reitti olisi ollut järkevämpää, mutta kun yrittäjän lomat tuppaa olemaan sen verran kalliita, ettei talous olisi kestänyt pidempää vapaata.

Tyttö oppi reissulla monta tärkeää sanaa. Takapenkiltä tapahtunut palmujen bongaus vaihtui arktisissa olosuhteissa rekkojen, bussien ja punaisten liikennevalojen laskemiseksi. Punainen valo tarkoittaa seis ja vihreällä huudetaan: ”Let´s go!” Tyttömäisiä dinosaurus-juttuja lähti mukaan joka puolelta, ja hippasta voi leikkiä vaikka pienessä hotellihuoneessa. ”Takaisin” oli kanssa paljon käytössä ollut sana, jos jossain oli kivaa, sieltä poistumista vastustettiin viimeiseen pisaraan asti. Nappula on uskomattoman elastinen reissulissu, se jaksaa istua autossa kiltisti, nukahtaa vaikka minkälaiseen sänkyyn, selviää jäätelö- & karkkilounaalla ja ottaa reippaasti kontaktia outoihinkin ihmisiin. Ainoastaan tuo lintu- ja kasvikammo hieman hankaloittaa kulkemista. Ja tietysti se, ettei hän vielä viisivuotiaana kävele kunnolla – eli rattaat on saatava mahtumaan mukaan. Mutta aikaa kuluu ja kaikkeen opitaan tarpeeksi monta kertaa kertaamalla.

Mikään reissu ei olisi onnistunut, jos uutta matkaa ei olisi varattu entisen loppuessa. Tällä kertaa se meni hieman tiukille, mutta kuuden tunnin pehmittämisen jälkeen sain viimein Paz:n suostumaan siihen, että hän lähtee mun mukaan elokuussa New Yorkiin. Viikon ulkomaanjakso kuuluu tähän nykyiseen opiskeluun, eli mun olisi kuitenkin mentävä sinne. Nyt pääsen sinne ihan oikeasti maailman parhaassa seurassa kollegojen ja pupun kanssa =) Vielä on tietenkin hommattava tyttöselle lapsenlikka siksi ajaksi, mutta jos alan spanielinsilmillä tuijottamaan mummoa, niin eiköhän se onnistu.