Hondan jousilla: Via Baltica

Viro, Latvia, Liettua

Mehän ollaan suunniteltu aina, että jahka lokoisat eläkepäivät koittavat (eli jos nämä elintavat kantavat eläkeikään asti, niin sitten kyllä paetaan paikkakunnalta. Ja maasta. Mutta todennäköisesti tuoni korjaa sitä ennen.) muutamme Kansasiin, Paz kiertää pihalla kasikuviota mönkijällä ja minä kirjoitan haikuja kiikkustuolissa verannalla.

Nyt on Kansasilla kilpailija.

Me saatetaan myös lähteä Latviaan tai Liettuaan. Kummassakin maassa, näin pikaisen läpiajon silmin, on erittäin kauniit maisemat ja pyromaaniluonteisia ihmisiä. =) Heti kun Viro-Latvia -raja ylitettiin, ilmassa alkoi leijumaan savun haju. Ja sitä savua tuli joka torpan pihalta ja parkkipaikoilta ja metsänreunoista. Tämmöisen kotipolttelijan (siis puhe on nyt roskista, oksista, kaikesta laillisista poltettavista materiaaleista) taivas. Pitää vaan pakata naapurin emäntä mukaan, se on samanlainen tulitikkuvandaali kuin minä.

Bensa on halpaa, piirun verran päälle euron litra Nesteen asemilla ja paikallisilla näytti olevan 0,99€/litra halvimmillaan, mutta kun niillä ei ole korttiautomaatteja. Käytiin nappaamassa matkan varrelta kahvit meille ja juotavaa jogurttia nilviäiselle joltain huoltsikalta, wc:t oli siistit ja henkilökunta kovasti yritti puhua englantia.

Liikennekulttuuri eroaa meidän ajotavasta siinä, että täällä ollaan kohteliaampia. Useimmissa risteyksissä vetoketju toimii, tilaa annetaan ohituksissa ja syvästi kuolemanjälkeiseen elämään uskovina nämä ohittelee aivan reikäpäisinä. Yleensä isoilla teillä pientareet ovat leveät, ja sinne kyllä väistetään kun joku tulee takaa kovempaa kuin mitä itse tohtii. Poliisit napsii kaahareita tasaisin väliajoin, ja nopeusrajoitukset ovat haastavia tulkittavia. Mutta kaikin puolin liikenne on joustavaa. Rekat kerääntyvät parviin näillä teillä. Onhan se tietysti, että kun tien nopeusrajoitus on 90km/h, ei rekka pääse edellä menevän saman kaltaisen ohi jos edellä mennään 87km/h ja takana oleva kulkisi 89km/h. Isoin jono tähän mennessä on ollut 15 rekkaa tiiviissä rykelmässä. En tiedä, säästetäänkö siinä polttoainettakin kun ajetaan kahden metrin turvavälillä.

Liettuan moottoritietä ei eilisellä ajolla näkynyt kuin kymmenen kilometrin matkalla. Muuten ajettiin sellaista Suomen kasitietä muistuttavaa suoraa, kaksikaistaista maantietä. Yleisnopeus oli 90km/h, mutta risteysten ja kylien kohdalla pitää keventää kaasujalkaa joko viiteen- tai seitsemäänkymppiin tunnissa. Maisema on tasaista, pellot vihertävät ja maajussit ovat täällä täysillä kevättohinoissaan. Monien talojen pihalla on ihan oma torninsa kattohaikaroille, ja niiden pesiä näkyykin ihastuttavan monen tolpan päällä.

Nilkki on toistaiseksi viihtynyt takapenkillä, vaikka siellä toimintamahdollisuudet ovat aika rajalliset. Ipad viihdyttää tiettyyn pisteeseen asti, sen jälkeen avuksi otetaan soiva laulukirja ja palmujen laskeminen. Tosin kun palmuja täällä ei kasva, niin me joudutaan soveltamaan ja laskemaan nuo muutkin puut palmuiksi. Eilen jouduttiin kiireen takia innovoimaan ruokailukin vauhdissa suoritetuksi askareeksi. Eli pysähdykset tehdään ainoastaan vessareissujen, tupakkataukojen ja tankkaamisen takia. Jahka tästä päivästä selvitään, niin sitten helpottaa. Huomenna ajetaan vain Puola päästä päähän, mutta siellä tiet on huomattavasti nopeampia – ja itse asiassa tänäänkin loppumatkaa kohden pitäisi koko ajan teiden parantua.

Yhdeksän tunnin ajomaratooni päättyi Kaunakseen. Kesällä Suomesta pääsee suorilla lennoilla siihen kaupunkiin Tampereelta. Kannattaa muuten pakata kassit ja lähteä! Kaunis, vähän venäläinen, vähän Eurooppalainen ja paljon Liettualainen. Koska hotellin ravintola ei ollut auki enää ja olimme hautoneet perälautoja koko päivän auton penkeissä, kävimme iltakävelyllä Kaunaksen kävelykadulla. Illallinen nautittiin kreikkalaisessa ravintolassa, jossa kolme söi itsensä pyöreiksi kolmellakympillä. Nuoriso-osasto tosin ei tilannut omaa ruokaansa, vaan hän närppi parhaat palat meidän lautasilta ja lipitteli rypälemehua jalkalasista.

Vandaalia alkoi nukuttamaan ja me kevyesti kannoimme hänet ruoan päälle takaisin hotelliin (not!). Huoneessa ollut kylpyamme kuitenkin piristi sen verran junioria, että hänen kanssa piti ottaa vielä iltauinnit ennen tajunnan katoamista höyhensaarille.

Hotellina meillä oli Best Western Santakos Hotel. Vaatimattomasti majoituimme hotellin isoimmassa huoneessa, oli takka, oma parveke, ylimääräinen makuuhuone ja tilaa leikkiä hippasta aamulla ja illalla. Tämä napa tykkäsi kylästä ja hotellista. Aamiainenkin oli ihan syötävä, mutta sen jälkeen meillä iski hoppu lähteä kohti pitkää, pirun pitkää, maailman pisintä yhden päivän ajomatkaa.

Reilut kymmenen tuntia, lähes 1000 kilometriä.. Jep, jos Luoja suo ja terveyttä & elon päiviä riittää, me heilahdetaan tänään Puolan halki ja illaksi Berliiniin. Tästä tulee vielä pitkä päivä. Kaunaksesta Varsovaan, ja sieltä Berliiniin. Vajaa tunti on edetty, koska ensin ajettiin hukkaan – tai ei me ajettu hukkaan, vaan navigaattori yritti usuttaa meitä kääntymään vastavirtaan yksisuuntaiselle kadulle – ja seikkailtiin puolisen tuntia Kaunaksessa ennen kuin pääsimme ulos kaupungista. Siellä oli muuten vielä niitä ikivanhoja sähköbusseja =) Nyt pitää alkaa etsimään vielä kerran pissapaikkaa ja tankata auto täällä sivistyneessä maassa, jossa käytetään euroja maksuvälineenä. Olen vaihtanut vajaalla viidelläkympillä Puolan zlotyja ja meillä on muutama tullitie tulossa vastaan, joten tässä ollaan aika visukinttuina tämä päivä.